Metsäylioppilaat ry

Helsinki 1909
Puukaupallisen Kerhon ekskursio Skotlantiin

Puukaupallisen Kerhon ekskursio Skotlantiin

19.10.2015
isle of arran_värit

Matka yksisarvisten maahan

Teksti: Eero Virkkunen, kuvat: Eero Virkkunen, Roope Riihikoski

Metsäylioppilaat Ry:n alla toimivan Puukaupallisen Kerhon pitkäaikaisiin tavoitteisiin on kuulunut saattaa yhteen ne metsäylioppilaat, jotka jakavat yhteisen mielenkiinnon kaupalliseen toimintaan. Tässä kerho onkin pitkään jo erinomaisesti onnistunut. Parhaiten kerho tunnetaan laitoksemme opiskelijoiden keskuudessa vuosittaisista ekskursioistaan, jotka yhdeksänhenkinen hallituksemme järjestää vuorovuosin kotimaahan ja ulkomaille kohteisiin, joiden katsotaan tarjoavan opiskelijoille sekä monipuolisia näkemyksiä metsätaloudesta toimialana että tutustuttavan uusiin kulttuureihin rennossa ilmapiirissä.

Tänä syksynä vuorossa oli jälleen malttamattoman odotuksen jälkeen viikon mittainen ulkomaan ekskursio, jonka kohdemaa päätettiin jo aikaisin viime keväänä. Kohdemaasta saatiinkin käydä hallituksen sisällä kiivasta keskustelua, jonka lopputuloksena Portugalin aurinkoiset kadut ja rannat jäivät hopeapaikalle ja päädyimme suuntaamaan Britteinsaarten eksoottisimpaan helmeen, eli Skotlantiin. Tuolla mallasviskien, intohimoisen jalkapallokulttuurin ja henkeäsalpaavien maisemien luvatussa maassa katsoimme parhaaksi viettää aikamme poissa turistien kansoittamilta pääkaupunki Edinburghin kaduilta ja suunnata sen sijaan länteen maan suurimpaan kaupunkiin Glasgow’hun. Kyseinen kaupunki ei arkkitehtuuriltaan, tai kaupunkikuvaltaan välttämättä tarjonnut yhtä silmiä hivelevää tarjontaa kuin pääkaupunki idempänä, mutta Glasgow’ssa ja sen lähistöllä luonnonkauniissa maalais- ja vuoristomaisemissa pääsimme taatusti lähemmäksi aitoa skotlantilaista elämänmenoa ja tunnelmaa.

Matkaan lähdimme 28. syyskuuta laukut puolillaan villapaitoja ja Gore-Tex-takkeja, mutta viimeistään Edinburghin lentokentälle laskeuduttuamme huomasimme, ettemme todellakaan pääsisi nauttimaan syksyisestä Skotlannista ja meri-ilmastosta autenttisimmillaan. Paikan päällä vallitseva säätila muistutti enemmän valinnassa toiseksi jääneen Portugalin oletettua säätilaa kuin odotuksiamme siitä, miltä syyskuinen vesisade Britteinsaarilla näyttää. Keli oli mitä mainioin ja auringon säteetkin lämmittivät aivan eri tavalla kuin Suomessa syyskuun lopulla. Tunnin bussimatkan päässä Edinburghista sijaitseva, Clyde-joen halkoma Glasgow nautti yhtä lailla auringonpaisteesta koko viikon.

Seuraavana aamuna matkasimme pohjoiseen ja Aberfoylen kylän välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan Queen Elizabeth Forest Parkiin. Maisemat jo pelkästään luonnonpuistoon johtavan kapean ja mutkaisen tien varrella tekivät syvän vaikutuksen. Kumpuileva ja avara maalaismaisema sekä peltojen takaiset vuorten siluetit olivat kuitenkin vasta esimakua. Puistoon päästyämme suuntasimme ensimmäisenä vierailijakeskukseen, josta saimme tarvittavat neuvot ja reitit vapaamuotoista puistoon tutustumista varten. Parin tunnin aikana kukin tutustui omaan tahtiin puiston tarjoamiin maisemiin. Vaellusreittejä ja polkuja pitkin pääsi kapuamaan aina vajaaseen neljäänsataan metriin lähimmälle kukkulalle, josta kirkkaassa säässä aukeni sykähdyttävä metsäinen Ylämaan maisema kirkasvetisten järvien yli. Myös alempana metsän keskellä riitti ihailtavaa. Parikymmenmetrinen vesiputous metsäisessä rinteessä oli nimittäin jotain, mihin ei jokaisella kankaalla kotimaassa törmää.DSC_0139

Keskiviikkona majapaikastamme kymmenen minuutin metromatkan päässä sijainnut GalGael tarjosi aivan toisenlaisia elämyksiä, kun saimme tutustua pienen yhteisöyrityksen toimintaan. Vaatimattoman ja jokseenkin rappeutuneen julkisivun tiiliseinien takana puutavara muokkautui taitavana käsityönä perinteisiksi skottilaisiksi veneiksi, huonekaluiksi ja koriste-esineiksi. Toimintatavoiltaan kyseinen yritys poikkesi myös huomattavasti tavanomaisesta. GalGaelin tavoitteena on parikymmenvuotisen historian aikana ollut tarjota työtilaa, työmahdollisuuksia ja opastusta niille yhteiskunnan jäsenille, jotka ovat kärsineet esimerkiksi pitkäaikaisesta työttömyydestä ja ovat täten olleet ulkopuolisen avun ja tuen tarpeessa. Toisena tavoitteenaan GalGael on luonnollisesti pyrkinyt pitämään yllä perinteistä skotlantilaista puun- ja veneenveistotaitoa. Kaupallisten aspektien lisäksi vierailu tarjosikin myös sosiaalisia näkökulmia ekskursiollemme.

Matkan neljäntenä päivänä saimme jälleen nauttia maalaismaisemista suunnatessamme kohti pohjoisempana sijaitsevaa Glengoynen tislaamoa. Mallasviskit ovat kiinteä osa skotlantilaista kulttuuria ja paikallisille syystäkin myös todellinen ylpeyden aihe. Viskeillä on myös suuri vaikutus Skotlannin talouteen yhtenä maan merkittävimmistä vientituotteista. Skotlanti on jaettu viiteen eri maantieteelliseen viskintuotantoalueeseen, joista pääsimme tutustumaan Highlandin alueeseen, joka laajuudestaan johtuen pitää sisällään lukuisia erityyppisiä tislaamoita. Highlandin etelärajalla sijaitseva Glengoyne tarjosi mitä idyllisimmässä skotlantilaisessa maisemassa mieleenpainuvan kierroksen tislaamon sisällä ja lähiympäristössä. Pääsimme tutustumaan viskin tuotantoprosesseihin ja varastointiin, sekä luonnollisesti myös itse tuotteeseen –  saimme maistiaiset tislaamon 12- ja 18-vuotiaista viskeistä. Kierros tarjosikin taatusti myös viskiin tottumattomille matkaajille miellyttävän erilaisen vierailukokemuksen.DSC_0237

Teollisuudestaan ja telakoistaan tunnettu Glasgow on myös todellinen opiskelijakaupunki. Kaupungissa on lähes 170 000 opiskelijaa, ja sen 1400-luvulla perustettu yliopisto on Skotlannin toisiksi vanhin. Viimeisenä kohteenamme pääsimmekin tutustumaan paikallisen kauppatieteiden opiskelijan, Lylen, johdolla yliopistoon ja sen historiaan. Ehdottomasti viikon mukaansatempaavin opas kierrätti seuruettamme kampusalueella kertoen vahvalla skottiaksentilla yksityiskohtia rakennuksista, yliopiston historiasta ja ympäristöstä vangiten kaikkien huomion, vaikka vaikuttavat rakennukset ja puistomainen yliopistoalue itsessään riittivät pitämään mielenkiinnon yllä.

Päiväkohtaisen ohjelman lisäksi iltaisin ja viikonloppuna kaikilla matkalaisilla oli reilusti aikaa tutustua omien mieltymystensä mukaan Glasgow’hun, paikalliseen kulttuuriin ja lähialueisiin. Suhteellisen lyhyet välimatkat ja moitteettomasti toiminut julkinen liikenne mahdollistivat mitä erilaisimpia aktiviteetteja myös kauempana Glasgow’sta. Aika lensikin niin paikallisten jalkapalloseurojen otteita seuratessa, linnojen halleja kiertäessä kuin läheisen Arranin saaren vaellusreittejä askeltaessa. Osa matkalaisista ehti myös käydä tarkistamassa väitteet pääkaupungin viihtyisyydestä ja turistien määrästä todeten väitteiden pitävän täysin paikkansa. Tulevia reissuja odotellessa voimme vielä muistella lämmöllä tätä ikimuistoista matkaa, joka taatusti oli useiden opiskelijoidemme syksyn kohokohtia. Suuret kiitokset kaikille mukana olleille, sekä ekskursiota tukeneille tahoille!DSC_0266

Ekskursiota ovat tukeneet: Metsämiesten Säätiö, Suomen Sahateollisuusmiesten Yhdistys ry (Liity jäseneksi: http://www.stmy.fi/jaseneksi-liittyminen) ja Puumiesten Ammattikasvatussäätiö

MMS-Logo_CMYKSTMY_metsä_terä_aalto