Jokavuotinen Pohjois-Suomen kurssi oli kerännyt taas kirjavan kasan monen eri vuosikurssin metsäläisiä. Käsittelimme aiheita laidasta laitaan; saamen kielen elvyttämisestä porojen laiduntamisen aiheuttamaan jäkäläkatoon sekä karhunpesäkivestä männyn luontaiseen uudistumiseen pienaukoissa.
– Rovaniemellä kiersimme Arktisen keskuksen ja saimme tietää, että joka päivä koko Lapin alueelta lähtee yksi junalastillinen puutavaraa etelään.Kurssi ei käsitä vain laajaa aihekokonaisuutta, vaan myös suuren maantieteellisen alueen. Päästäksemme aiheiden ytimeen, tuli meidän nähdä jokainen ongelma käytännössä omin silmin. Reissasimme siis ympäri Lappia yhdeksän päivän verran:
– Värriössä jakauduimme ryhmiin ja kolmen päivän verran tutkimme koskematonta luonnonpuistoa ja luonnon dynamiikkaa. Suurimpiin nähtävyyksimme listautuivat monien eri eläinten lisäksi Värriötunturit Ykkönen, Kakkonen ja Kolmonen, luoksepääsemätön Syväkuru, Venäjän rajavyöhyke sekä ihka oikea karhun kaivama pesä. (Syväkurunkin luokse pääsi pieni joukko nälkää uhmaavia sankareita. Vesi kurun pohjalla oli kuulemma kylmää.)
– Oulangassa näimme puurakentamista teollisessa mittakaavassa. Puuta sisään, hirsimökki ulos.
– Inarissa ja Ivalossa kuulimme sekä Metsähallitusta että saamelaisia poronhoitajia. Kumpikin tiesi tietävänsä toista enemmän hyvästä metsänhoidosta.
– Utsjoella näimme tunturikoivuja silmänkantamattomiin, muttemme yhtään tunturikoivun lehteä. Hallamittari oli syönyt ne kaikki. Saimme myös selville, että Nuorgamin Alko myy kolmanneksen siitä, mitä Suomen suurin Alko.
Paluumatkalla oli hienoa fiilistellä bussin ikkunasta Lapin maisemia ja heittää hyvästit mahtavalle kurssille. Harmi, että se kesti vain yhdeksän päivää.
Teksti: Helinä Poutamo