Metsäylioppilaat ry

Helsinki 1909
Suomen Metsäopiskelijat Konferenssi 2013

Suomen Metsäopiskelijat Konferenssi 2013

19.09.2013

Tänä vuonna järjestettiin toista kertaa verkostoitumis- ja koulutustapahtuma Suomen metsä- ja puualan opiskelijoille. Viime vuonna vastuussa olivat meidän omat metsäylioppilaat, tänä vuonna kunnia siirtyi Joensuun metsäylioppilaille.

Kohtaamispaikkana toimi Mekrijärven tutkimusasema. Entinen kansakoulu sijaitsee Ilomantsissa kauniissa rantamaisemassa. Tapahtuma keräsi noin 30 ihmistä yhteen Rovaniemeltä, Lahdesta, Lappeenrannasta, Joensuusta sekä tietenkin Helsingistä.

Aiheeksi oli tänä vuonna nostettu “tulevaisuuden innovaatiot”.

 

Mekrijärvelle lähti kuusi urheaa metsäylioppilasta Helsingistä.

Teksti: Leena Hintsanen